Menestystekijä

                                                                                                                               24.3.2015 Lahessa

Tiistai-ilta. Makaan tyynyistä kasatussa linnakkeessa neuloen punasävyisillä langoilla värikarttaa suunnitteilla olevaan piirustukseen tai villatakkia käsillä tekemisen meditatiivisuuden tarpeesta. Olen tietokoneella olemisen sijasta läsnä tässä, henkiseltä pääomaltani lähimmäisteni käytettävissä. Tai miten sen nyt ottaa, mikseipä kaikkea kerralla ja samaan aikaan. Koska kukaan ei vie ajatuksiltani tilaa, mietin työelämän menestystekijöitä ja kuuntelen ”Puolita vitutus – tuplaa tulokset” -webinaaria Jari Sarasvuon Stronghold-linnakkeesta.

Kun saat tunne-elämän jarruja vapautettua ja inspiraatioturboa viritettyä sellaisille ahtopaineille, että korkoa korolle -kehitykseen johtava tositekeminen pysyy päällä, kaikenlaiset ihmeet virtaavat tulevaisuudesta nykyhetkeesi.”

Kuulostaa maalarilta hehkuttamassa työhuonesessiotaan: yläpilveä, joka houkuttelevasti vetoaa, mutta jolla on vain vähän tekemistä sen kanssa, kokeeko taiteilija menestyvänsä tai edes pärjäävänsä. Jarilla olisi tarjolla valmis valmennuspaketti, jonka arvolupauksena on, että ”onnellisuus tukee menestymisen todennäköisyyttä hämmentävän voimakkaasti”. Kiinnostaa, mutta mulla on jo henkilökohtainen valmennuspaketti Pillow-linnakkeessani. Siinä tasapaino tuottuu huvittuneisuudesta, joka juontuu itseironiasta, joka on mielestäni rakentavin ja suoritustehokkuutta lisäävin tapa, jolla suhtautua omaan vittuuntuneisuuteensa. Arvolupaukseni on, että taiteellinen toiminta konkretisoi käsitteitä. Kun löydän mielikuvaani vastaavan punaisen langan, sen kuljettaminen kuvaa erinomaisesti juuri punaisen langan kuljettamista. Tunnen onnistumista. Sitä paitsi olen lukenut jo edellisenä päivänä Taloussanomista, että varsinaisia supermenestyjiä yhdistää kuusi ominaisuutta, joista työssäni edellytetään kaikkia. En siis tavallaan edes voi olla vähempää, vaikka vaan aloillani makaan tässä ruumis muurin suojissa. Tietysti valitsisin menestyksistä muutenkin mieluummin superin kuin keskinkertaisen.

En ole ainoa, joka tavoittelee supermenestystä. Sitä tavoittelee kokonainen Suomi työelämästrategiallaan, jonka visiona on tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Visio on hankkeistettu. Hankkeistaminen kuuluu ajan kuvaan. Se on usein myös ainoa kustannustehokas taloudellinen mahdollisuus kattaa muutoksissa välttämättömästä kehittämisestä ja perustehtävien ylläpitämisestäkin aiheutuvia kuluja ilman, että epävarmoina aikoina sitoudutaan vastaamaan pysyvyydestä. Kolmannen sektorin taiteilijavetoisille toimijoille tuttua. Minäkin hankkeistan ja hyödynnän, onhan osaamiseni aikani tuotosta. Vapaana taiteilijana on ollut tilaa itse määritellä, millaista olisi taiteilijan työni, ja nyt se on sen mukaista. Menestyvät ihmiset käyttävät kokonaiskapasiteettiaan, konseptoivat oman osaamisensa ja kääntävät kompensoimalla heikkoutensa vahvuuksiksi. Ihan helppoa, kun vähän pakkokin on.

Ammattitaiteilijoille tyypillisesti en erottele työtä ja vapaa-aikaa. Taloussanomien supermenestyjän piirreluettelon mukaan poikkeuksellisen menestyneitä ihmisiä yhdistää se, etteivät he usko rajanvetoon työn ja elämän välillä, vaan he etsivät keinot liittää perhe, harrastukset, arvot ja intohimot osaksi työtä. Omaa erityisalaani on työelämän kehittäminen sekä ”Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia” -toimenpideohjelman käytäntöönpano taide- ja sote-alan projekteissa. Joinain aamuina jopa sängystä jalkeille nouseminen on minulle osaprojekti.

Tunnustaudun suorittajaksi; olen suoriutunut tähän mennessä aamuisista osaprojekteistanikin pääosin menestyksekkäästi. Ehkä siksi, että en kamalasti pelkää epäonnistumisia, vaan pidän olennaisempana eteenpäin kaatumisen taitoa. Sama se millä tyylillä etenee, kunhan siten pääsee lähemmäksi päämäärää. Se, jolle suojatien koholle maalattu viivakin on porras jolle on noustava, ei osaamattomuuttaan kompuroidessaan putoa kovinkaan korkealta jalustalta.

Ratkaisukeskeisenä ihmisenä nousen enkä melkein. Tiedän, että muutoin elämäntuntu lipuu ohitseni, jään kokemuksista paitsi ja syrjäydyn. Mindfulnessini kirjakaupassa selanneena vietän noustuani ikkunan edessä vartin, valmiina elämälle tai krampille, ja osaan arvostaa seisoskelua vivahteikkaana elämyksenä. Taloussanomien mukaan yksi supermenestyjän piirteestä onkin etsiä hellittämättä uusia kokemuksia. Elämyshakuisuus pitää terveenä ja onnellisena ja edistää persoonallisuuden kasvua vanhetessa. Työelämästrategian tavoitteiden deadline-vuonna 2020 olen itse vasta tuore keski-ikäinen, mutta persoonallisuuden tulisi kai kasvaa samassa suhteessa kuin lihakset halvaantuvat ja toimintakyky uhkaa näivettyä. Ylläpitämällä seikkailunhalua ja uteliaisuutta supermenestyjä synnyttää itsessään myös luovuutta, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. Ja olenhan minä seikkailunhaluinen ja utelias. Ikkunasta tuijotellessani pohdin, millaistakohan olisi ajaa polkupyörällä töihin. Luultavasti hauskaa. Hiukset tarttuisivat huulikiiltoon ja kämmenissä tärisisi renkaiden alla räpisevä sepeli.

Vanhenemishuoleni kanssakaan en ole yksin. Ikääntyminen ja tuotantotapojen muutos Suomessa on eurooppalaista keskiarvoa rajumpi. Kun toimialat, toimintaympäristöt ja koko talouden rakenne muuttuu, on kansantalouden kilpailukyvylle tärkeää saada kaikki voimavarat työelämän käyttöön. Kaikki. Myös tähän mennessä vajaatyöllistettyjenkin, kuten taiteilijoiden. Työelämän kehittämisessä toimialarajapinnoille luodaan luovaa taloutta. Käsitteenä luova talous viittaa samaan edellä mainittuun murrokseen yhteiskunnassa ja talousrakenteessa. Luovassa taloudessa materiaalisen pääoman rinnalle nousee vaikutuksellisena tekijänä aineeton tai henkiseksikin kutsuttu pääoma. Luovassa taloudessa kulttuurin ja luovien alojen osaamista ja palveluja hyödyntäen tuotetaan lisäarvoa yhteiskunnan eri sektoreilla. Taiteilijoiden näkökulmasta luovaa ydintä käytetään jo nyt hyväksi ylipäätään lakisääteisten perusoikeuksien toteutumiseksi. Taide kuuluu kaikille ja kaikkialla.

Mahtavaa. Taiteilijoilla on näinä aikoina rutkasti mahiksia. Taiteilija toimii osana yhteiskuntaa, taiteilijalta halutaan ja johan on taiteellekin markkinat. Taidealoilla synnytetään uusia työpaikkoja, uusia työnkuvia, tuloihin tarttuvia erityis- ja moniammattilaisuuksia. Taiteilija on asiantuntija. Tarvitsee vain ottaa käyttöön kokonaiskapasiteetti, konseptoida ja kompensoida. Taiteilijan taskussa on menestyksen avaimet.

Työelämästrategian mukaan työelämää pitää joustavasti uudistaa vahvistamalla ihmisten halua ja kykyä tulla työelämään ja olla ja jatkaa siellä riittävän kauan terveinä ja motivoituneina. Taideperustaisin menetelmin voidaan saumata oppimisprosesseja työarkeen, räätälöidä ongelmiin ratkaisuja, luoda uusia käytäntöjä, uudistaa työn tekemisen tapoja ja juurruttaa käytäntöjä. Taiteen työkalupakkien välineillä voidaan tukea henkilöstövoimavarojen johtamista ja jeesiä muutosprosessien läpiviemisessä. Taide purkaa jännitteitä ja sitä voidaan käyttää painetta sietävänä kärkenä, kun vieras on edessä. Taide voimaannuttaa jaksamaan työssä ja sen avulla on mahdollista lisätä luontevilla tavoilla palvelujen tuottamisen ja käyttämisen mielekkyyttä. Taidelähtöisin, luottamusta vahvistavin menetelmin voidaan virittää työyhteisöjen sisäistä ja ulkoista yhteistyötä. Taide tarkastelee ja kartoittaa. Se hahmottelee havaintojaan, havahduttelee huomaamaan, houkuttelee tutun toimintaympäristön näkyviin uuden kulman takaa. Taiteella mullistellaan, eheytetään ja nostatetaan keskustelevuutta. Taiteen prosesseilla yhteisöissä on tietoa tuottava luonne, jonka sivutuotteena syntyy hyvinvointia. Taiteelliset lopputulokset myös kommentoivat, taideteoksen monologi on dialogi, jossa vastaanottaja antaa viimeiset merkitykset. Taiteen logiikan perustassa on sen asettuminen kontekstiin. Elastisena ja nopeasti reagoivana se muovautuu strategioihin, käsittää ehdottomuuksia ja kuitenkin sen hyödyntäminen rohkaisee hallittuun kokeilevaan riskinottoon. Taidetta soveltaen kätilöidään innovaatioita. Taide on viilto esiripussa, jonka takaa paljastuu mahdollisten tulevaisuushorisonttien monikko. Taide kanavoi. Se aktivoi, rauhoittaa, innostaa, pysäyttää äärelleen, peilaa laatua, on esimerkki, on osa jotakin laajempaa. Taide on monimuotoista, useatahoista, sidoksista ja viittaavaa, aivan kuten työelämä. Tai maailma. Taide on tilanne, teko ja paikka, joka osallistaa ihmistä omaan olemassaoloonsa.

Vähättelemättä vähempi ei riitä, jos mainitaan jotakin siitä, mihin taiteella työelämässä voi osua. Koska työtäni ja luottamustoimivastuuta on edistää taiteilijoiden työllisyyttä, toimintaedellytyksiä ja tulonmuodostusta, on tehtäväni välittää taiteilijoita menestyksen avaimet taskussaan sinne, missä ne sopivat työelämän rakenteiden välioviin. Uskon taiteilijoiden yksilöllisiin erityisosaamisiin, joille on paikkansa, uskon ihmisiin, uskon taiteen mahdollisuuksiin, ja jostain olen joskus lukenut senkin, että menestyksen perusta on uskoa siihen mitä on tekemässä. Uskoani vahvistaa, että samalla kun taidekentällä yhtäällä kuhisee arvokeskustelu vapaan taiteen uhanalaisuudesta ja taiteen välineellistämisen uhkakuvista, löytävät toisaalla eri alojen ammattitaiteilijat itselleen mielekkäitä tuloa tuottavia tapoja toimia taiteilijoina ja tehdä taidetta uusissa yhteyksissä. Vapaa taiteilija on vapaa uraamaan omaa ammatillista kehitystään poikkeamaan tahallisesti ulos oman alansa konventioista. Taiteilijana voi menestyä monin tavoin. Olennaista on, että taiteilija kokee tekevänsä työtään taiteilijana ja että se työ on merkityksellistä. Joskus menestymisen kokemus ei ole edes itsestä kiinni. Taloussanomien supermenestykseen yltäneitäkin on siivittänyt superiinsa toisten osallistujien lahjakkuus. Luotsaamani kuvataiteilijoita työllistävän ja hyvinvointia tuottavan hankkeen menestyksekkyys perustuu samaan siipeilyyn. Menestys on syntynyt, kun lahjakkaimmat ovat uhrautuneet toisten onnen vuoksi, tässä tapauksessa minun onneni, jota menestys näin paljon kiinnostaa. Ilman supermenestyjäominaisuuksia omaavia taiteilijoita työskentelemässä jaetut intressit edellä ei olisi hanketta ollenkaan, ei olisi onnistuttu niin paljossa, eikä maksettu taiteilijan työstä seitsemääkymmentäneljää kuukausipalkkaa viidelletoista taiteilijalle kahden vuoden aikana – kaupungissa, jonka työttömyysprosentti on yli 19%.

Palkitsevaa työtä tekisi ilman taloudellista korvaustakin. Enemmistö taiteilijoista tekeekin. Yksin, yhteisöissä, yhdistyksissä, yhteiskunnassa. Sielläkin missä rahaa on. Itsensä elättäminen taiteella ei ole se käytetyin taiteilijan menestyksen mittari. Taloussanomien supermenestyjätkään eivät näe rahaa korvauksena työstä, palkkana jota voi käyttää henkilökohtaisiin menoihin, vaan erittäin menestyneille ihmisille raha on vastuuta, keino kasvattaa toimintaa, palkita toisten työ ja antaa jotain takaisin yhteiskunnalle. Taiteilijat antavat usein kaikkensa, eivätkä vain jotain.

Yhteiskunnalle taide voimavarana on kuin pohjavesi, itsestään selvä ammentamisesta tyhjentymätön voitehinen lähde. Sitä ei tarvitse ajatella ja ostaa palveluna, kun sitähän virtaa hanasta ilmaiseksi. Paitsi ettei työtön taiteilijakaan ole ilmainen. Ammatista riippumatta jokainen työtön kustantaa yhteiskunnalle vuodessa noin vuosiapurahan verran, pitkäaikaistyöttömänä huomattavasti enemmän.

Työelämän murtuminen koskettaa niitäkin taiteilijoita, jotka eivät itse pyri työllistymään sovittamalla taidetyötään uusiin merkityksiin. Taiteilijoilla on juuri nyt ansaittuna tilaisuutena otettava, vaikkakin pyytämättä annettu, vastuu olla itse määrittelemässä, millaiseksi ja miten eri sektoreilla hyödynnettävää taidetta soveltavaa kenttää ammattimaistetaan tavalla, jossa otetaan huomioon eri taidealojen erityispiirteet, vapaan taiteen tieteen perustutkimukseen verrattava itseisarvo ja taiteilijan ammatti-identiteetin suojelu. Miten johdamme taidealaa menestykseen, millaiset ovat taidetyön ehdot? Omakohtaisesta marginaalista käsin taiteilijan on helppoa suhtautua empaattisesti muuttuvaan yhteiskuntaan ja murtuvaan työelämään. Sitä haluaakin vaikuttaa yhteiseen. Taloussanomien supermenestyjämäärittelyn mukaan poikkeuksellisen menestyneet johtajat menevät toisen asemaan asettumisesta askeleen pidemmälle, uskomattomaan empaattisuuteen, jossa ei riitä pelkkä tarpeiden ja ongelmien tunnistaminen, vaan niiden kokeminen työntekijöiden töitä tekemällä. Taiteilijatkin hyppäävät tekemässä toisten töitä, niitä muita töitä, rahoittaakseen itselleen mahdollisuuden tehdä taiteellista työtä, menestyä. Mutta on osattava olla myös ehdoton ja tunnettava arvonsa. Ehkä vuoteen 2020 mennessä taiteilijat hyppäävät työelämässä taiteilijoina silkasta työnilosta ja rahasta. Paitsi minä, tuskin hyppäisin.

Tiistai, tavallinen päivä. Aamutuijottelun jälkeen raivasin sähköpostit. Kuntosalilla unohdin jalan, keskityin kehittämään sitä mikä toimii ja kasvattamaan immateriaalista pääomaa. Maksimoin mahdollisuuksia. Jos jalka lähtee, minä aion mennä hartiavoimin eri suuntaan. Toimistolla haalin tutkimusmateriaaleja, tulkitsin budjettia ja sparrasin työntekijäkollegaa sivualan opinnoissa. Vaikka lonkka rajoittaa istumista jatkuvasti hankalammin, olin silti tehokas, en vaan yhtään vaikuta siltä. En taaskaan tuhlannut työaikaa vessassa, koska kusen pöntön reunan yli entistä tavallista yhä useammin. Välttelin riskiä nolata itseäni omissa silmissäni, just kun oli jotakin luksuksen tuntuakin ollut, suklaakermavaahtokahvi. Periaatteessa on kohtuullista, että jos ei vietä vessataukoja, voi viettää saman verran aikaa tupakkapaikalla muka lorvien, tosiasiassa ihan hiessä tuottamassa kollegoille nähdyksi, kuulluksi ja tykätyksi tulemisen tunteita hakkaamalla facebook-statuksille peukkunappulaa. Kaikella on hintansa, hyvinvoinnilla vaikeasti mitattava, sätkätupakkatopalla 4,50€, suklaakahvilla ihan sama, tulevaisuuttani en vieläkään ole ehtinyt excelöimään, mutta sen olen laskenut, että normaalia haastavampana tapauksena olen maksanut yhteiskunnalle tämän päivän talouteen suhteutettuna ennen täysi-ikäisyyttäni 280000 euroa keskiarvolasta enemmän ja se velkataakka on raskas. Ihmisarvon sanotaan olevan mittaamaton, mutta vanhemmat kollegat ovat opettaneet, että teosten hinta nousee mitä vähemmän uutta tuotantoa on odotettavissa. Keuhkoahtauman ei siis pitäisi pelottaa yhtä paljon kuin edes joskusmilloin kohenevan elintason houkutella. Käytännössä en kuitenkaan pidättämiseltä rohjennut liikkua ulos asti, viikossa säästää sen 4,50€, sitten suklaakermavaahtokahviin onkin taas varaa. On tehtävä valintoja, vaikka sitten tunne edellä. Nyt makaan tässä, Pillow-linnakkeessani. Värikartta on valmis, punainen lanka seurasi. Tiedän, että lapsivapaana viikonloppuna maalaan kahdessa vuorokaudessa saman verran kuin virka-aikataiteilijana apurahalla viikossa, ei ole kiire. Silpputyö on passelia sellaiselle, jolle melkein mikä tahansa kostautuu viimeistään ylihuomenna. Talouselämän uratiestä luin, että yhä useammat kaiken ikäiset ottavat palkkatyöstä taukoa ja nimittävät ansioluettelon tyhjää ajanjaksoa ”vapaaksi ajatteluksi”. Täytän tässä sellaista tyhjää ajanjaksoa ajattelemalla vapaasti, mikä olisi oma menestystekijäni. Mieleen muistuu sanonta: ”Olet sitä mitä ajattelet”. Ehkä alitajuinen kutsumukseni ei todellakaan olekaan saavuttaa supermenestyjän kyllästyttävästi jo olevaa olotilaa, vaan tulla itse menestystekijäksi. Haluan olla tekijä enkä olija. Se ei ole pitkästyttävää. Enää tarvitsee vain ottaa käyttöön kokonaiskapasiteetti, konseptoida oma osaaminen ja kompensoida puutteet. Ihan helppoa, joku päivä.

Taloussanomissa mainittu supermenestyjiä yhdistävä kuudes ja viimeinen asia on se, että jos hyvänä motivaattorina toimiikin halu todistaa muiden olevan väärässä, niin supermenestyjien tien supermenestykseen avaa todellinen sitoutuminen ja omistautuminen, joka kumpuaa siitä, että supermenestyjillä on jotakin henkilökohtaista, jota he haluavat todistaa menestyksen kannalta tärkeimmälle, eli itselleen.

Minulla todellakin on yksi asia, jonka tahdon joka päivä henkilökohtaisesti itselleni todistaa:

kun kerran nousin, en noussut turhaan.

Eili Ikonen / Miss Kompro

23.3.2015 Taloussanomat, 6 asiaa – nämä piirteet yhdistävät supermenestyjiä

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2015/03/23/6-asiaa-nama-piirteet-yhdistavat-supermenestyjia/20153684/139

Työelämä 2020 http://www.tyoelama2020.fi/tyoelama_2020_-hanke

Eili Ikonen (Miss Kompro) on lahtelainen statukseltaan työtön kuvataiteilija, jolla on neljäsosassa lihaksiaan synnynnäinen mutaatio, mutta ei vastaavasti huumorintajua. Ikonen vastaa yhteisöntaiteilijakonseptia ja välittäjäporrasta mallintavan Tukeva porras -kumppanuushankkeen koordinoinnista, käynnistelee Pro soveltavan taiteen tila ry:n tuottajana ja toteuttaa taiteilija-kehittäjänä taiteen toimintalogiikkaa hyödyntäviä sujutuksia sote- ja kuvataidealalla työyhteisöille, työryhmille sekä itsenäisille ja ehtii riittävän paljon maalaamaankin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: